Maija Pilvikki Kimanen, Melko luovimista

Maija Pilvikki Kimanen, Melko luovimista

Hinta
€390,00
ALE-HINTA!
€390,00
sis. Verot

 Koko: 25,5 x 40 cm

akryyli paperille, puulevy

Maija Pilvikki Kimanen on tehnyt vuosia installaatioita, veistoksia ja koneita, mutta nyt hän on palannut juurilleen maalaamaan. 

Kimanen käsittelee usein taiteessaan rajoitteitaan. Hän on maalannut sairaalatekstiileille ja kertoo teoksissaan esimerkiksi katkarapumaisesta ryhdistään ja kylmästä hiestä.

Festivaaleilla nähdään Kimasen maalaama omakuvien sarja Katkarapuasentoja. Sairaus on painanut Kimasen selän kyyryyn, ja katse on koko ajan alaspäin. Asento aiheuttaa sen, että hän törmäilee ja eksyy kaiken aikaa. Kimasen maalauksissa ihmiset ovat kuin korppikotkia tai Notre Damen kellonsoittajia.

Kimanen on maalannut aiheesta liki 70 teosta, joiden joukosta esillä olevat maalaukset valikoituivat. Itse asiassa taiteilija oli ehtinyt jo heittää monet teoksistaan roskiin, mutta päätyi lopulta pelastamaan työnsä – ja nyt niitä voi ihailla HAM:in seinillä.

https://www.maijapilvikki.fi/


Maija Pilvikki Kimanen has made installations, sculptures and machines for years, but now she has returned to her roots to painting. 


Kimanen often deals with her limitations in her art. For example she has painted on hospital textiles and some of her works convey her shrimp-like posture and cold sweat. 


To the festival Kimanen brings her new series of self-portrait paintings called Katkarapuasentoja (Shrimp Postures). The disease has forced Kimanen's back into a hunch, and she is constantly looking down. The position causes her to bump into and get lost all the time. In Kimanen’s paintings, people are like vultures or hunchbacks of Notre Dame.


Kimanen has painted nearly 70 works on the subject, from which the paintings on display are selected. In fact, the artist had already thrown many of her works into the trash, but she finally decided to save them – and now they can be admired on the walls of the Helsinki Art Museum HAM and virtual gallery.


https://www.maijapilvikki.fi/